Sanaa, naurua ja makkaraa – soluelämää parhaimmillaan

Lauantaina Porvoon Kotikirkon soluväki kokoontui yhteiseen solupäivään Soltorp Eco Lodgen vehreisiin maisemiin. Ja jos päivästä pitäisi tehdä lyhyt yhteenveto, se voisi kuulua näin: Sanaa, yhteyttä, naurua, kilpailua, kahvia, pullaa ja tietenkin makkaraa. Siis aika hyvä kattaus seurakuntaelämää.

Päivän tarkoituksena oli nostaa vanha perinne jälleen käyttöön, että SRK:n solutoiminta taas alkaa. Päivässä haluttiin myös pysähtyä yhdessä sen äärelle, mitä solu oikeastaan on ja millaista soluelämää haluamme Kotikirkossa rakentaa. Solu ei ole pieni jumalanpalvelus eikä solunjohtajan järjestämä ohjelmanumero, johon muut saapuvat yleisöksi. Solu on siihen osallistujien yhteinen hengellinen koti, jota jokainen solulsinen rakentaa.

Diakoni Mertsi Ärling toinen solutyön koordinaattoreista, johti osallistujat  hyvin käytännöllisesti sen ääreen, miten tehdään soluun tulemisesta helppoa ja miten uusi ihminen otetaan vastaan niin, että hän voi oikeasti kokea olevansa odotettu. Mietimme solunvetäjän/vetäjien ja jokaisen solulaisen vastuuta, Raamatun paikkaa solussa, elämän jakamista, rukousta ja armolahjojen käyttämistä sekä sitä, miten solu voi palvella myös omien seiniensä ulkopuolella. Ja tietenkin puhuimme siitäkin, ettei terveen solun ole tarkoitus pysyä ikuisesti samanlaisena: parhaimmillaan solu kasvaa ja synnyttää aikanaan uusia soluja. 

Pastori Jori Asikainen vei meidät omassa osuudessaan aivan seurakunnan alkulähteille. Apostolien teoissa kristityt eivät kokoontuneet vain suurina joukkoina, vaan uskoa elettiin todeksi myös kodeissa. Niissä rukoiltiin, murrettiin leipää, opetettiin, jaettiin elämää ja kasvettiin yhdessä Kristuksen seuraajina. Koti ei siis ole mikään moderni seurakuntakasvun keksintö kokoontumispaikkana. Se kuului kristillisen seurakunnan elämään jo aivan alussa.

Mutta eihän solupäivää voi viettää pelkästään istumalla vakavana ja nyökyttelemällä hengellisesti. Niinpä ohjelmassa oli myös kisailua ja visailua. Oli suorastaan liikuttavaa nähdä, kuinka kristillinen lempeys antoi vähitellen tilaa aivan terveelle kilpailuvietille. Ikään katsomatta joukosta löytyi yllättävän määrätietoisia voitontavoittelijoita. Ja kuka sitten voitti? No, Jumalan armotalouden mukaisesti tietenkin se, joka jäi pistelaskussa viimeiseksi! Jeesushan opetti, että "monet ensimmäiset tulevat olemaan viimeisiä ja viimeiset ensimmäisiä" (Matt. 19:30). Harvoin lienee raamatunkohtaa sovellettu näin nopeasti ja näin konkreettisesti. Muiden osalta tulosten teologinen tarkastelu jatkunee myöhemmin, tarvittaessa aina vanhemmistossa asti 😂.

Yksi päivän hienoista hetkistä syntyi myös tehtävästä "Millaisella istuimella minä istun?" Jokainen sai valita kuvan erilaisista istuimista ja kertoa sen kautta, miten itse kokee solun ja miksi haluaa olla siinä mukana. Vastaukset muistuttivat tärkeästä asiasta: ihmiset tulevat soluun erilaisista elämäntilanteista ja erilaisin odotuksin. Yksi tarvitsee paikkaa levätä, toinen kasvaa, kolmas palvella, neljäs tulla kuulluksi ja usein tarvitsemme näitä kaikkia eri vaiheissa elämää.

Ja sitten tietysti syötiin. Tomppa ja Hannele Keinänen pitivät huolen siitä, että grillistä nousi makkaraa nälkäiselle soluväelle. Tiina ja Jari Peurala puolestaan mahdollistivat kahvit ja makeat herkut. Kiitos kaikille, jotka palvelivat, järjestivät ja kantoivat vastuuta. Yhteisö syntyy juuri tällaisista asioista: joku opettaa, toinen kuuntelee, kolmas keittää kahvia, neljäs paistaa makkaraa ja joku huolehtii siitä, ettei viimeinenkaan pulla jää yksin pöydälle.

Päivästä jäi ennen kaikkea hyvä mieli. Kuvistakin sen näkee: ihmiset juttelivat, nauroivat, söivät, pohtivat, kilpailivat ja olivat yksinkertaisesti yhdessä. Ehkä juuri siinä on jotain olennaista solusta. Seurakunta ei ole vain paikka, johon tullaan. Se on yhteisö, johon kuulutaan. Ja solu tekee suuren seurakunnan pieneksi – sellaiseksi paikaksi, jossa nimi tunnetaan, elämä voidaan jakaa, yhdessä rukoillaan ja ketään ei tarvitse jättää yksin.

Taidammekin tehdä tästä tavan. Syksyllä solukausi käyntiin yhdessä ja keväällä yhdessä kesälaitumille. Siinä välissä eletään elämää, avataan koteja ja Raamattua, rukoillaan, nauretaan, palvellaan ja kasvetaan yhdessä. Sellaista seurakuntaelämän kai kuuluukin olla; elämää yhdessä, Kristus keskellämme.

Jos kiinnostuit solusta; sen vetämisestä tai soluun mukaantulemisesta, ota rohkeasti yhteyttä sen koordinaattoriin diakoni Mertsi Ärlingiin.