Miten on "welloset ja helluset", siis veljet ja sisaret – onko hyvä hyvä vai huono asia? Äkkiä kun ajattelee, niin tietenkin hyvä on hyvä, mitä hulluja kyselet!
Eikö meillä kaikilla olekin tarve ja ajatukset hyvään, parempaan, parhaaseen? Kuka sitä nyt mielellään haluaisi huonoa, huonompaa, huonointa? Kai tuo on meihin luonnostaan asetettu
Jumalan luomana: hyvään pyrkiminen – vai onko?Hyvinhän tuo meissä ainakin toimii, tuo halu hyvän perään. Katsokaamme ympärillemme, mitä näemme? Meillä saattaa olla ruokaa, vaatteet, työ, asunto, kulkuneuvot, täpäkkää – siis rahaa tehdä jokapäiväisiä hankintojamme. Meillä saattaa olla perhe, ystävät, w&h (viittaan aiempaan) ympärillämme. Meillä voi olla rauha naapureidemme kanssa ja valtakunnassakin.
Meillä täällä Suomessa on vielä rauha harjoittaa Jumalan palvelusta, kertoa uskosta, kertoa evankeliumia – se on ilosanomaa. Onko tämä hyvää?
Mitä nämä kaikki (ja edellä mainitsematta jääneet) asiat meissä saavat lopulta aikaan? Minäpä sanon: tyytymättömyyttä! Jotenkin tuntuu, että tyytyväisyys hyvään on kiinni hienon hienolla langalla, joka saattaa katketa hetkellä milloin hyvänsä. Ei tarvita kuin että "joku" hieman töytäisee tai asettuu poikkiteloin hyvän tielle, emmekä enää muistakaan sitä hyvää.
Hyvin pian löytyy meiltä tuo hyvän unohtamisen "armolahja", ja napina alkaa heti! Emmekö meinaa muistaa, mitä hyvää Herra on meille tehnyt?! Muistamme kyllä helposti, mitä meillä ei ole tai mitä tulisi olla, jotta meillä olisi hyvää.
Mikä meistä tekee huonoja muistamaan hyvää ja hyviä muistamaan huonoa? Onko se meidän vanha luontomme, joka putkahtaa esiin kuin valkovuokot keväällä, ensimmäisenä pinnalla? Taitaapa olla!
Jos siis hyvä näin äkkiä kääntyy tyytymättömyydeksi, niin tulee kyllä mieleen, onko hyvä meille hyvä. Ainakin se on lyhytkestoinen olotila, joka usein katkeaa koetukseen.
Sanotaan, että tyytymättömyys saa aikaan kehitystä, keksintöjä jne. Mutta tuottaako kehitys tyytyväisyyttä? Juu, sen sekunnin verran. Ja sitten kehitys lähtee karkuun ja vie tyytyväisyyden mennessään, ja jäljelle jää huono. Kai tuo tuotekehitys on älynnyt tämän ja myy meille kerta toisensa jälkeen hyvää kertomatta kuitenkaan, että huomenna tämä on huono. Ja mehän lähdemme juoksuun hyvän perään.
Miten saisimme itsellemme tyytyväisen olotilan, joka ei välitä hyvästä tai huonosta?
Tyttäremme kertoi ystävästään, joka astui vesilätäkköön. Kenkä siinä tietysti kastui, mutta tämä ystävä vain totesi: "No, toinen kenkä säilyi kuivana." Käsittämättömän positiivinen ajatusmalli! Liekö tässä tyytyväisyyden siemen, joka ei olosuhteista välitä? Sanotaan myöskin, että vesilasi on puoliksi tyhjä tai puoliksi täynnä, miten vain asiaa ajattelee. Olisiko parempi vain ajatella: lasissa on vettä, miettimättä sen määrää?
Yksi konsti hyvän ylläpitämiseen, jotta hyvä pysyisi hyvänä, voisi olla tämä: jätetään mutta-sana pois. Meillä on ruokaa (mutta)… Meillä on vaatteet (mutta)… Meillä on työ (mutta)… Meillä on asunto (mutta)… jne. (mutta).
Tai jos käännämme katseemme pois meistä itsestämme toisiin: Hän on hyvä ystävä (mutta)… He tekevät hyvää työtä (mutta)… Olipa hyvät tarjoilut (mutta)… Soittivat ja lauloivat hienosti (mutta)… Olipa hieno saarna (mutta)… Onpa lämmin vastaanotto tässä srk:ssa (mutta)… jne. (mutta).
Hyvä taitaa siis kääntyä huonoksi meidän omissa sydämissämme, ajatuksissamme. Ihmekös tuo – jo muinaiset israelilaiset alkoivat napista Jumalaa vastaan jopa jo pelastusmatkan aikana. Eikä me olla yhtään sen parempia, pikemminkin…! Päättelenpä, että emme muuksi muutu, ellei Jumalan hyvyys meitä vedä ja ympäröi niin, ettemme mitään muuta näe kuin sitä hyvää, emme sitä huonoa.
Oiskohan tästä apua: Psalmi 103 – Armollisen Jumalan ylistys. Daavidin virsi. 1 Kiitä Herraa, minun sieluni, ja kaikki mitä minussa on, hänen pyhää nimeänsä. 2 Kiitä Herraa, minun sieluni, äläkä unohda, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt… …eikä mitään (muttia).
kirjoittaja: Sakari Kotipelto
Kirjoittaja soittaa kitaraa, joskus laulaa, muuten on hiljaa ja kuuntelee, pistää merkille asioita, yrittää ymmärtää.
