Omilla eväillä

Olen kahdesti ollut perheeni kanssa lomamatkalla hotellissa, jossa oli täysi ylläpito – majoitus ja ruuat valmiina. Lasten kanssa matkustaessa se oli kätevää. Lapset eivät kaipaa hienoja ruokaelämyksiä paikallisista bistroista, vaan kauhovat joka tapauksessa lautasen täyteen makaronia. Heille tärkeintä ovat lomakohteen aktiviteetit.

Jälkimmäinen täysihoitoloma Kreetalla koetteli kuitenkin omaa sietokykyäni. Ravintolasta tuli mieleen ala-asteen ruokala: levoton, ahdas, pitkät jonot, meteliä ja kurittomia lapsia.

Kaksi tuhatta vuotta sitten samoilla seuduilla kulki myös Paavali, alkuseurakunnan lähetystyöntekijä. Hän meni sinne, minne Jumala johdatti – ei sinne, missä sääennuste lupasi leppeitä tuulia tai missä olisi ollut tuoreimmat hedelmät valmiiksi pilkottuna. Ennalta suunnittelematon pysähdys Kreetan rannikolla johtui olosuhteiden pakosta: Roomaan matkalla ollut laiva joutui myrskyn kouriin ja oli pakko hakeutua suojaan. Kovasta merenkäynnistä huolimatta matkaa jatkettiin, ja seurauksena laiva haaksirikkoutui. Paavali kuitenkin selvisi hengissä Maltalle ja monien koettelemusten jälkeen lopulta Roomaan.

Ensimmäiset lähetystyöntekijät olivat Jeesuksen kouluttamia kohtaamaan erilaisia olosuhteita ja ihmisiä. Jeesus ohjeisti heitä: älkää pakatko mukaan omia varusteita ja eväitä, vaan luottakaa siihen, että Jumala matkanjärjestäjänä huolehtii kaikesta tarvittavasta. Näin he voisivat keskittyä kertomaan ilosanomaa Jumalan valtakunnasta. Samalla vältettiin myös turhat erimielisyydet – ei tarvinnut etsiä jokaiselle sopivaa majapaikkaa tai ravintolaa. Paikalliset uskovat avasivat kotinsa, tarjosivat ruokaa ja tulivat itsekin siunatuiksi.

"Syökää, mitä eteenne pannaan", sanoi Jeesus (Luuk. 10).

Mitä eteenne pannaan?

Kiitos, mutta ei kiitos tällä kertaa… Minä ainakin ottaisin omat eväät – niin tietäisin, mitä syön, ja että varmasti riittää. Entä jos en pidäkään siitä, mitä tarjotaan? En syö lihaa, paitsi paahtopaistia. Lohi käy, kunhan se on savustettua, loimutettua tai kermakastikkeessa – mutta ei graavilohta, en syö kalaa raakana.

Mutta ehkä tuo ohjeistus ei ollut vain opetuslapsille, vaan myös minulle. Jeesuksen opetusten ydin oli saada ihmiset luottamaan Jumalan huolenpitoon. Siitä ei voi selittää itseään ulos, jos tunnistaa kuuluvansa Jumalan lapsikatraaseen. Luottamuksen opettelu on kaiken perusta – ja tilannetaju, kaikella rakkaudella.

Sanon suoraan: aina kun lähetystyöntekijät kertovat kuulumisiaan kaukomailta, mietin, miten he pystyvät mukautumaan paikallisiin oloihin. Tätä ihmettelen, vaikka omat vanhempani olivat 1970-luvulla Afganistanissa lähetystyössä. Minäkin asuin siellä varhaislapsuuteni vuodet, eikä minulla silloin ollut vaikeuksia sietää paikallisia olosuhteita. Sodan keskellä eläminen oli minulle normaalia, enhän muusta tiennyt. Rakkaat ihmiset olivat tärkeämpiä kuin olosuhteet.

Kaupungilla liikkuminen oli aina vähän riskialtista. Meitäkin kohti heitettiin joskus kiviä. Kun näin sotilaita, kysyin äidiltä kolmevuotiaan logiikalla: "Tapetaanko me ne?" Äiti vastasi, ettei tapeta. Viisivuotias isoveljeni oli minua viisaampi kristitty ja totesi kerran: "Te vaan puhutte joutavia, minä rukoilen."

Varjoja ja valintoja

Palataan nykypäivään. Välimeren talvimyrskyt ovat edelleen todellisuutta – ja niin myös haaksirikot. Kumiveneisiin ahtautuneet pakolaiset yrittävät yhä henkensä kaupalla päästä Eurooppaan paremman elämän toivossa, saadakseen edes pöydältä putoavia leivänmuruja nälkäänsä. Jokainen heistä vaihtaisi osansa minun kanssani hetkeäkään epäröimättä.

Jos on varaa valita, on varaa narista.
Vaihtoehtojen runsaus ei lisää kiitollisuutta, vaan tekee meistä usein entistä nirsompia ja valikoivampia – myös hengellisissä asioissa. Tämä vai tuo seurakunta, musiikki, julistustyyli… On työlästä taipua Jumalan tahtoon, kun oma tahto hangoittelee vastaan.

Kun menen hengelliseen tilaisuuteen, olenko valmis ottamaan vastaan sen, mitä Jumala haluaa minulle antaa saarnan ja uskovien yhteyden kautta – vai pysyttelenkö tutusti omissa eväissäni?

Täysihoito matkalla

Jeesus opetti, että ihmisen tehtävä on huolehtia vain yhdestä asiasta: etsiä Jumalan valtakuntaa ja Hänen tahtoaan. Silloin Jumala huolehtii kaikesta muusta – ajallisesta ja iankaikkisesta. Tämä toteutuu vain, jos etsimme Jumalaa rakkaudesta Häneen, emme palkkiota saadaksemme.

Jos Jumalan huolenpitoa yrittää ostaa hengellisyyttä suorittamalla, armo katoaa näkyvistä. Me rakastamme Jumalaa, koska Hän on ensin rakastanut meitä ja antanut meille Jeesuksen sovitustyön kautta kaikki syntimme anteeksi.

Jumalan lapsina saamme elää kuin "all inclusive" -matkalla, täysihoidossa – tosin hieman erilaisessa kuin mielikuvissamme.

"Kun minä lähetin teidät ilman rahakukkaroa ja laukkua, puuttuiko teiltä mitään?"
He vastasivat: "Ei mitään." (Luuk. 22:25)