Monikulttuurinen seurakunta ja osallisuus

Maahanmuuttajat, etniset ryhmät ja osallisuus – kutsu yhteyteen

Suomalaisessa keskustelussa maahanmuuttajista ja kotoutumisesta puhutaan usein haasteiden ja ongelmien kautta. Erityisesti pakolaiset ja turvapaikanhakijat nähdään helposti avun kohteina, joskus jopa taakkana. Harvemmin pysähdymme katsomaan heitä niin kuin Jumala katsoo: ihmisinä, joilla on arvo, kutsumus ja mukanaan elämän muovaamia vahvuuksia.
 

Raamattu muistuttaa meitä: ”Jumala loi ihmisen kuvakseen." (1. Moos. 1:27) Tämä koskee jokaista – taustasta, kielestä tai elämäntarinasta riippumatta.

Olen saanut työskennellä pakolaisten ja maahanmuuttajien parissa yli 30 vuoden ajan Suomessa ja Lähi-idässä. Näiden vuosien aikana olen oppinut, että kestävä kotoutuminen ei synny ensisijaisesti palveluista, vaan osallisuudesta: siitä, että ihminen saa olla mukana, tulla kuulluksi ja käyttää lahjojaan yhteiseksi hyväksi. Kun ihminen nähdään aktiivisena toimijana eikä vain avun vastaanottajana, hänen ihmisarvonsa vahvistuu ja toivo saa tilaa.

Osallisuus ei ole vain yhteiskunnallinen käsite – se on syvästi hengellinen. Se liittyy siihen, että ihminen saa kokea kuuluvansa Jumalan luomaan yhteyteen ja myös konkreettiseen yhteisöön.

Vahvuudet, selviytyminen ja Jumalan kantava käsi

Psykologinen tutkimus on pitkään keskittynyt haavoittuvuuksiin, mutta viime vuosikymmeninä huomio on siirtynyt vahvuuksiin ja selviytymiseen. Tämä näkökulma resonoi vahvasti kristillisen ihmiskuvan kanssa. Jumala ei katso ihmistä vain rikkinäisyyden kautta, vaan näkee sen, mitä hän on ihmiselle antanut.

Monet maahanmuuttajat ovat joutuneet jättämään taakseen kotinsa, työnsä ja läheisensä. Silti he kantavat mukanaan sitkeyttä, uskoa ja toivoa. Usko voi toimia ankkurina elämän myrskyissä. Uskonto auttaa ihmistä liittämään uudet, usein kivuliaat kokemukset osaksi omaa elämäntarinaansa ja löytämään merkitystä silloinkin, kun vastaukset puuttuvat. Tämä osaltaan selittää, miksi monet maahanmuuttajat aktivoituvat uskonnollisesti uudessa maassa – usko auttaa rakentamaan identiteettiä uudessa kontekstissa.

Kahden kulttuurin välissä – Jumalan kutsu kokonaisuuteen

Uuteen maahan muuttaminen haastaa identiteettiä. Ihminen elää kahden kulttuurin välissä ja etsii paikkaansa. Opinnäytetyössäni haastattelin Irakin Kurdistanista Suomeen muuttaneita naisia, jotka olivat asuneet Suomessa noin 20 vuotta. He kuvasivat identiteettiään näin: ”Olen suomalainen, mutta identiteettini on se, että olen kurdinainen."

He olivat löytäneet tavan elää kokonaisina ihmisinä – ei luopuen juuristaan, vaan liittäen ne osaksi uutta elämää. Tämä on myös hengellinen kysymys. Jumala ei kutsu meitä hylkäämään sitä, keitä olemme, vaan lunastamaan koko elämäntarinamme hänen edessään.
 

Yhteisö, kuuluminen ja Kristuksen ruumis

Ihmisellä on syvä tarve kuulua. Raamattu kuvaa seurakuntaa Kristuksen ruumiina, jossa jokaisella jäsenellä on oma paikkansa ja merkityksensä:

"Te olette Kristuksen ruumis, ja jokainen teistä on tämän ruumiin jäsen." (1. Kor. 12:27)

Monikulttuurinen seurakunta haastaa meitä katsomaan omaa kulttuuriamme nöyrästi. Se kutsuu erottamaan evankeliumin ytimen niistä tavoista, joihin olemme tottuneet. Kun toisesta kulttuurista tuleva ilmaisee uskoaan eri tavoin, se voi tuntua vieraalta – mutta juuri siinä meitä kutsutaan kasvuun, luopumiseen ja luottamukseen.

Ystävyys – Kristuksen tapa kohdata

Moni maahanmuuttaja elää Suomessa ilman yhtäkään suomalaista ystävää. Ystävyys ei synny ohjelmista eikä projekteista, vaan arjen kohtaamisista. Jeesuksen tapa kohdata ihmiset oli pysähtyvä, kuunteleva ja rinnalla kulkeva. Hän ei kiirehtinyt ratkaisemaan asioita, vaan kutsui seuraan.

Rinnalla kulkeminen vaatii meiltä rohkeutta luopua valmiista vastauksista ja asettua toisen tasolle. Se on hengellinen harjoitus, jossa opimme itsekin jotain uutta Jumalasta ja ihmisestä.

Osallisuus kutsuna seurakunnalle

Seurakunnissa todellinen osallisuus syntyy vasta silloin, kun eri kulttuuritaustaisilla ihmisillä on mahdollisuus vaikuttaa, palvella ja kantaa vastuuta. Osallisuus ei ole vain tekemistä, vaan kuulumista, luottamusta ja kuulluksi tulemista. Se on myös parantava vastavoima monille traumaattisille kokemuksille.

Paavali kirjoittaa: ”Kantakaa toistenne taakkoja, niin te toteutatte Kristuksen lain." (Gal. 6:2) Tämä ei tarkoita toisen puolesta tekemistä, vaan yhdessä kulkemista.
 

Lopuksi – kutsu yhteiselle matkalle

Osallisuus on ennen kaikkea asenne. Se on kutsu kohdata toinen ihminen Jumalan luomana ja rakastamana. Se haastaa meitä kysymään: uskallanko luottaa toisen lahjoihin? Uskallanko antaa tilaa? Uskallanko kulkea rinnalla, vaikka se muuttaisi myös minua?

Osallisuus ei synny itsestään. Se rakentuu rukouksessa, kohtaamisissa ja yhteisessä matkassa.

kirjoittaja: Heini Sirén

Työskentelen globaalina asiantuntijana Fidassa. Olen saanut kulkea pakolaisten ja maahanmuuttajien rinnalla yli 30 vuoden ajan sekä Suomessa että Lähi-idässä, jossa mieheni kanssa työskenneltiin noin 11,5 vuotta. Nuo vuodet ovat opettaneet minulle paljon ihmisyydestä, toivosta ja selviytymisestä.

Sydämelläni on ihmisten tukeminen niin, että he voivat itse löytää ratkaisuja omaan elämäänsä. Haluan kulkea vierellä, kuunnella ja rohkaista, jotta luottamus omaan tulevaisuuteen ja Jumalaan voisi vahvistua, askel kerrallaan.