Kansainvälisen romanien päivän äärellä – pieni kansa, suuri lahja seurakunnalle

Huhtikuun 8. päivänä vietetään kansainvälistä romanien päivää. Päivän tausta ulottuu vuoteen 1971, jolloin ensimmäinen kansainvälinen romanikongressi pidettiin Lontoon lähistöllä Chelsfieldissä 7.–12.4.1971. Kongressi kokosi ensimmäistä kertaa romaniedustajia eri maista yhteen vahvistamaan romanikansan yhteistä identiteettiä, oikeuksia ja kansainvälistä yhteistyötä. Sen yhteydessä nousivat esiin myös romanien yhteiset tunnukset, kuten lippu ja hymni Gelem gelem - kuljen, kuljen. Huhtikuun 8. päivä valittiin tämän historiallisen kokoontumisen muistoksi, ja vuonna 2026 päivää vietetään 55. kerran. Kansainvälisen romanien päivän virallinen vahvistaminen tehtiin myöhemmin neljännessä maailmankongressissa vuonna 1990. Suomessa päivä on ollut osa tätä kansainvälistä perinnettä jo vuosikymmenten ajan, ja sen näkyvyys on kasvanut erityisesti viimeisten 30–40 vuoden aikana. Se on päivä, jolloin eri puolilla maailmaa pysähdytään romanikansan historian, kärsimyksen, kulttuurin ja ihmisarvon äärelle. Ajattelen, että myös seurakunnan on hyvä pysähtyä tämän päivän kohdalla. Ei vain siksi, että romanit ovat yksi vähemmistö muiden joukossa, vaan siksi, että tämä pieni kansa on ollut ja on edelleen hengellisesti merkittävä osa myös Suomen kristillisyyttä ja erityisesti helluntaiherätystä. 

"Gelem, gelem …" Romanien lauluissa kaikuu pitkä vaellus, kärsimyksen muisto ja toivo paremmasta. Niissä kuuluu kansan sydän ja myös se kaipaus, jonka Jumala yksin voi täyttää.

Suomen romanit ovat pieni suomalainen kansanosa, ehkä noin 10 000 henkilöä. Mutta samaan aikaan heidän hengellinen vaikutuksensa on ollut kokoaan suurempi Suomen helluntaiherätykselle. Heidän keskellään on ollut vahvaa uskoa, rukousta, hengellistä herkkyyttä, evankeliumin voimaa, musiikkia, todistusta ja Jumalan kaipuuta. Moni meistä on saanut kohdata romanikristityn kautta jotakin hyvin aitoa siitä, mitä elävä usko voi olla.

Samalla on sanottava ääneen myös se, että liian usein romani on joutunut kuulemaan hengellisissäkin piireissä vaatimuksia, kuten: "Jättäkää jo nuo teidän perinnäissääntönne." Näitä sanoja sanova ei ehkä aina pysähdy ajattelemaan, mitä oikeastaan sanoo. Eihän Jumala pelastaessaan ihmistä tee ruotsalaisesta suomalaista, ukrainalaisesta afrikkalaista tai romanista jotakin muuta kansaa. Jumala ei kutsu ihmistä ensisijaisesti vaihtamaan kulttuurista taustaansa, vaan antamaan sydämensä Hänelle. Hän tahtoo tehdä meistä Kristuksen omia. Hän kutsuu meitä olemaan ennen kaikkea kristuslaisia.

Raamattu näyttää tämän kauniisti. Jumala ei kokoa seurakuntaansa yhden kulttuurin ympärille, vaan Kristuksen ympärille. Ilmestyskirjassa sanotaan:

"Sen jälkeen minä näin, ja katso, oli suuri joukko, jota ei kukaan voinut lukea, kaikista kansanheimoista ja sukukunnista ja kansoista ja kielistä." (Ilm. 7:9)

Tämä on puhuttelevaa. Taivaassa ei katoa kansojen olemassaolo, vaan kansat ovat siellä Jumalan edessä. Ykseys Kristuksessa ei tarkoita sitä, että kaikista tehdään samanlaisia. Se tarkoittaa sitä, että erilaisista tehdään yhtä.

Romanit ja Suomen helluntaiherätys

Suomen helluntaiherätyksessä romanit ovat olleet näkyvä ja siunattu osa jo pitkään. Monen romanikristityn elämäntarina kertoo siitä, miten Jumala nostaa, parantaa, vapauttaa ja antaa uuden suunnan. Usko ei ole ollut vain oppi tai uskonnollinen kehys, vaan elävä todellisuus. Se on näkynyt rukouksessa, todistuksessa, rohkeudessa ja siinä, että evankeliumi on otettu vastaan koko sydämellä.

Ajattelen itse, että romanien merkitys ei ole ollut vain siinä, että he ovat olleet mukana seurakunnassa. Merkitys on ollut myös siinä, että he ovat tuoneet seurakuntaan jotakin, mitä ilman me kaikki olisimme köyhempiä. He ovat muistuttaneet meitä sydämen uskosta, Jumalan kosketuksen todellisuudesta ja siitä, ettei hengellinen elämä ole vain muotoa, vaan elämää Pyhässä Hengessä.

Hengellisen musiikin lahja koko seurakunnalle

Yksi näkyvimpiä romanien lahjoja on ollut hengellinen musiikki. Romanien musiikissa on usein jotakin sellaista, mikä menee suoraan sydämeen. Siinä kuuluu kaipaus, rukous, kipu, toivo ja lohdutus. Se ei ole vain musiikkia, vaan usein todistusta eletystä elämästä Jumalan kanssa.

Kun puhumme romanien merkityksestä hengelliselle musiikille, on syytä mainita edesmenneen Kyösti Rothin nimi. Hän oli ennen kaikkea lauluntekijä, sanoittaja ja säveltäjä, jonka työn kautta hengellinen sanoma on saanut koskettaa lukemattomia ihmisiä. Hänen kaltaistensa tekijöiden kautta romanien hengellinen perintö on tullut osaksi koko Suomen kristillistä elämää.

Silti romanien kohdalla ei saa jäädä vain siihen ajatukseen, että heillä olisi erityisesti musiikillisia tai taiteellisia lahjoja. Sekin on totta, mutta se ei ole koko kuva. Jumala on antanut romaneille niin kuin kaikille ihmisille myös monenlaisia hengellisiä kutsuja. On evankelistoja, diakoneja, julistajia, esirukoilijoita, sielunhoitajia, paimenia, todistajia ja niitä, joiden elämä itsessään puhuu Kristuksesta. Jumala ei jaa armolahjoja kansallisuuden perusteella, mutta Hän käyttää jokaista kansaa omalla tavallaan seurakunnan rakentamisessa.

"Armolahjat ovat moninaiset, mutta Henki on sama." (1. Kor. 12:4)

Tämä koskee myös romaneja. Jumala ei ole kutsunut romanikansaa vain laulamaan kauniisti, vaan palvelemaan seurakuntaa koko sillä hengellisellä rikkaudella, jonka Hän on heille antanut.

Miten Jumala katsoo romaneja?

Raamatussa ei puhuta romaneista nimeltä, mutta Raamatun ilmoitus kertoo selvästi, miten Jumala suhtautuu kaikkiin kansoihin. Jokainen ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Jokainen kansa on Hänelle tärkeä. Jumala ei mittaa ihmisarvoa vähemmistöaseman, historian, köyhyyden, ulkoisten tapojen tai toisten ennakkoluulojen perusteella.

"Ihminen katsoo ulkomuotoa, mutta Herra katsoo sydämeen." (1. Sam. 16:7)

Tämä sana puhuttelee myös tässä asiassa. Ihmiset katsovat helposti pintaa: vaatetusta, puhetapaa, kulttuuria, tapoja ja taustaa. Mutta Herra katsoo sydämeen. Siksi meidänkin pitäisi oppia katsomaan toisiamme enemmän Jumalan silmin. Raamattu sanoo myös: "Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista... sillä te kaikki olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa." (Gal. 3:28) Tämä ei tarkoita sitä, että ihmisyys, historia tai kulttuurinen tausta mitätöityisivät. Se tarkoittaa, että mikään niistä ei saa määrittää ihmisen arvoa Jumalan valtakunnassa. Kristuksessa veli on veli ja sisar on sisar.

Romanien ja juutalaisten yhteinen kipu

Romanien ja juutalaisten historiassa on paljon yhteistä kipua. Molemmat kansat ovat joutuneet kokemaan vainoa, syrjintää, karkotuksia ja epäinhimillistä kohtelua läpi historiansa. Molempia on pidetty ulkopuolisina. Molempia on leimattu. Molempia on pyritty vaientamaan ja hävittämään.

Holokaustin aikana myös romanit joutuivat vainon kohteiksi. Tämä on asia, jota ei saisi unohtaa. Juutalaisten rinnalla myös romanit kärsivät, ja romanien kansanmurhasta käytetään usein nimeä Porajmos, suuri tuho. Tämä yhteinen kärsimyksen historia luo romanien ja juutalaisten välille vakavan ja puhuttelevan historiallisen yhteyden.

Raamatun näkökulmasta tämä muistuttaa meitä myös siitä, miten vakava asia on halveksia sitä, minkä Jumala on luonut. Kun ihminen alkaa rakentaa arvojärjestystä kansojen välille, hän asettuu vaaralliseen paikkaan. Jumalan valtakunnassa tie on toinen: "Kunnioittakaa kaikkia." (1. Piet. 2:17)

Moni ajattelee syystä, että juutalaiset ovat meille veljeskansa Raamatun historian, uskon juurien ja yhteisen kärsimyksen vuoksi. Mutta ajattelen myös, että laajemminkin meidän tulisi oppia katsomaan kansoja veljeyden näkökulmasta. Tässä mielessä myös kurdit ja intialaiset ovat lähellä meitä. Romanien juuria on paikannettu Intian suuntaan, ja monien kansojen, myös kurdien, historiassa kuuluu samanlaista kodittomuuden, vainon, syrjinnän ja säilymisen ääntä kuin romaneilla ja juutalaisilla. Kristittyinä emme katso kansoja vain historian tai politiikan läpi, vaan Jumalan luomina ihmisinä, lähimmäisinä.

Ajatus kadonneista sukukunnista

On olemassa myös näkemyksiä ja pohdintoja siitä, voisivatko romanit liittyä jollakin tavoin Israelin kadonneisiin sukukuntiin, erityisesti Efraimiin. Tällaisia ajatuksia on esitetty monien varteenotettavien tutkijoiden, kirjoittajien ja hengellisten tulkitsijoiden piirissä. Niissä on nähty yhtymäkohtia vaellukseen, perimätietoon ja joihinkin kulttuurisiin piirteisiin.

Tässä kohden on kuitenkin hyvä olla rehellinen. Näille näkemyksille ei ole - ainakaan vielä -vakiintunutta tieteellistä yksimielisyyttä eikä varmaa historiallista näyttöä. Siksi niitä ei pidä esittää varmoina totuuksina. Niitä voidaan pitää kiinnostavina pohdintoina, mutta kristitylle kaikkein olennaisinta ei lopulta ole se, voidaanko jokin kansa kytkeä johonkin kadonneeseen sukukuntaan, vaan se, että Jumala tuntee kansat, kutsuu kansoja ja tahtoo pelastaa yksilöihmisiä kaikista kansoista.

Kansainvälinen romanien päivä kutsuu myös seurakuntaa pysähtymään

Siksi 8.4. vietettävä kansainvälinen romanien päivä ei ole vain yhteiskunnallinen muistopäivä. Sen pitäisi olla myös seurakunnalle peili. Miten me katsomme romanikansaa? Osaammeko nähdä tämän kansan historian, kärsimyksen, lahjat ja hengellisen merkityksen? Osaammeko antaa arvoa sille, mitä Jumala on tämän kansan kautta tehnyt?

Meidän pitäisi pysähtyä tämän päivän äärellä nöyrästi. Kiittämään Jumalaa romanikansasta. Pyytämään anteeksi puolin ja toisin niitä asenteita, joilla olemme ehkä katsoneet ohi tai katsoneet väärin toinen toisiamme. Ja ennen kaikkea pyytämään, että seurakunta oppisi yhä enemmän elämään todeksi sitä ykseyttä, jonka Kristus on jo valmistanut.

Lopuksi

Seurakunnassa meidän on hyvä muistaa, että olemme ennen kaikkea Kristuksen omia. Olemme niitä kristuslaisia. Siksi, kun kohtaamme toisemme, emme kohtaa ensimmäisenä toisen kulttuuria, ulkoisia tapoja tai erilaisuutta. Me uskallamme kohdata ihmisen. Veljen. Sisaren.

Tämä ei tarkoita kulttuurien mitätöimistä eikä historian unohtamista. Päinvastoin. Kun Kristus yhdistää, voimme katsoa toisiamme rehellisesti ja rakastavasti ilman, että vaadimme toista ensin muuttumaan meidän kaltaiseksemme. Evankeliumi ei tee kaikista samanlaisia ihmisiä saman muotin mukaan. Evankeliumi tekee meistä Jeesuksen omia.

Ehkä juuri tässä on yksi tärkeä sana myös kansainvälisen romanien päivän äärellä: romanikansaa ei tule katsella vain etäältä historian, otsikoiden tai ennakkoluulojen kautta. Heidät tulee kohdata ihmisinä, joilla on sama ihmisarvo, sama pelastuksen tarve ja Kristuksessa sama paikka Jumalan perheessä.

Ja kun näin tapahtuu, seurakunta näyttää eniten siltä, miksi Jumala sen tarkoitti. Seurakunnalta, jossa armon varassa elävät ihmiset tunnistavat toisissaan saman Herran lunastamat veljet ja sisaret.

Linkin takana TV 7 uunituore Podcast, haastattelijana ja toimittajana Toni Randén. Mitä romaneille kuuluu Suomessa 2026? Romanien koulutuksesta ja seurakuntatyöstä mielenkiintoista asiaa. Klikkaa alla olevaa linkkiä tai kuvaa

Suomen romanit ja uudet tuulet! - YouTube

Kirjoittaja: Mikael Mertsi "Medi" Ärling on Kotikirkko seurakuntamme yksi jäsenistä jokapaikan höylä mutta myös yhteiskunnallinen vaikuttaja, kehittäjä ja diakoninen toimija, jonka työ on kulkenut pitkään yhdenvertaisuuden, osallisuuden ja ihmisoikeuksien edistämisen parissa. Hänellä on yli 20 vuoden kokemus sote-, koulutus- ja järjestökentältä sekä vahva tausta seurakuntatyössä ja diakoniassa. Hänen työssään yhdistyvät käytännön diakoniatyö, strateginen kehittäminen ja vahva arvopohjainen johtajuus. Keskiössä on aina ihminen – erityisesti se, joka on jäänyt sivuun.

Tämä kirjoitus nousee paitsi asiantuntijuudesta, myös henkilökohtaisesta kutsusta: vahvasta halusta rakentaa seurakuntaa, jossa jokainen kohdataan Kristuksessa veljenä ja sisarena, ei ensisijaisesti kulttuurin edustajana, vaan Jumalan kuvaksi luotuna ihmisenä.