Hei, saanko esittäytyä?

Olen Hanna Ikäheimonen-Hagren. Olen virallisesti kuulunut noin kaksi vuotta Porvoon Kotikirkkoon, josta on sanan mukaisesti tullut minulle kuin toinen koti. Oikein kunnolla seurakuntaperheen elämään pääsin mukaan, kun aloin palvella erilaisissa työmuodoissa. Mottoni on ollut, että autan siinä missä voin, vaikka en läheskään aina osaisi asioita täydellisesti – tai edes hyvin.

Olen työllistänyt Jumalaa jatkuvilla avunpyynnöilläni ja epävarmuuksillani. Ja luonteensa mukaisesti Jumala on kuullut ja vastannut.

Pyytäkää, niin teille annetaan (Luuk. 11:9) ja Herra on lähellä kaikkia, jotka häntä avuksi huutavat (Ps. 145:18).

Olen saanut etuoikeuden syntyä uskovaiseen perheeseen – eli kasvaa ympäristössä, jossa usko Jeesukseen oli yhtä arkipäiväistä kuin aamukahvit. Lapsuuteni ja nuoruuteni vaikuttavimpia muistoja ovatkin seurakunnan lastenleirit, varkki-illat, kasteella käynti, nuortenkuorot ja nuortenillat.

Teini-iässä aloin sairastella paljon. Epämääräiset pahoinvoinnit ja vatsaoireet tulivat osaksi arkeani. Kaikki tämä aiheutti sairauden ja kuoleman pelkoa, ja olin todella bakteerikammoinen. Jos joku tarjosi minulle kättä, mietin hetken, että mitähän tauteja saan kaupan päälle. Katsoin elämää näiden haasteiden läpi enkä uskonut eläväni yli 23-vuotiaaksi. Pelko oli saanut ison otteen minusta.

Mutta minun El Roi (Jumala, joka näkee minut) alkoi tehdä työtään minussa. Lähdin raamattukouluun ja opin, että Jumala ei ollut vain kaukainen hahmo, vaan rakastava Jumala, jolla oli hyvä tahto minua kohtaan (Luuk. 2:14). Raamatun lupaukset parantumisesta alkoivat tehdä työtä minussa, ja sain kokea parantumisen ihmeen.

Nuorempana olin ajatellut, ettei minulla ole todistusta, jota viitsisi kertoa. Ymmärsin kuitenkin, että Jumalan varjelus ja suojelu on jo itsessään todistus. Parantumiseni jälkeen todistukseni Jumalan hyvyydestä sai kuitenkin aivan uuden syvyyden – kuin maailma olisi kirkastunut ja kirkkaammat värit tulleet esiin.

Uusi maa ja uusia kokemuksia

Vuonna 2003 minulle avautui mahdollisuus lähteä raamattukouluun Yhdysvaltoihin. Opiskelin kolme vuotta opetuslapseuskoulussa nimeltään Master's Commission (suomeksi Mestarin tehtäväksianto tai komissio). Koulu sijaitsi Alabamassa, jossa englantia puhuttiin sellaisella aksentilla, että välillä mietin, ettei kieli voinut mitenkään olla edes englantia. Ensimmäisen vuoden olin hiljainen tarkkailija: yritin ymmärtää kulttuuria, opetella "small talkia" ja tottua paikalliseen ruokaan, joka oli välillä niin rasvaista, että sitä olisi voinut kutsua sydänkohtaukseksi lautasella.

Uusi elämänvaihe ja uudet haasteet

Raamattukoulun jälkeen elämä rullasi eteenpäin nopealla tempolla. Avioiduin raamattukoulussa tapaamani miehen kanssa, tulin äidiksi ja muutimme Tennesseen osavaltioon. Perheeseemme syntyi toinen lapsi, ja sain olla kotiäitinä useamman vuoden. Kävimme aktiivisesti seurakunnassa, jossa olin mukana ylistystanssiryhmässä (kyllä, tanssia Jumalalle – ja kyllä, se vaati enemmän koordinaatiota kuin kahvin kaataminen aamulla).

Vuonna 2013 muutimme takaisin Suomeen. Edessä oli taas uusi arki: pimeät syksyt, kylmät talvet ja yllättävä kulttuurishokki. Olin tottunut siihen, että ihmiset hymyilevät ja jutustelevat, mutta Suomessa sain huomata, että hiljaisuus ja ihmisten huomiotta jättäminen onkin täällä kansallisurheilua. Isona plussana oli se, ettei tarvinnut pelätä tornadoja, hurrikaaneja, myrkyllisiä hämähäkkejä tai käärmeitä. Suomen turvallisuudesta kertoo sekin, että lapset voivat kävellä kaupungilla turvassa – mikä tuntui ihan luksukselta.

Uusi vuosi ja uusi tehtävä

1.1.2026 – päivä, jolloin palaset loksahtivat kohdilleen. Tämä vuosi alkoi isolla muutoksella: uusi tehtäväni Porvoon Kotikirkon nuortentyön johtajana konkretisoi vuosien raamattukouluopinnot. Rehellisesti sanottuna olen monta kertaa miettinyt, että ne vuodet olivat hukkaan heitettyä aikaa – mutta Jumala näki pidemmälle kuin minä.

Internet muistutti minua, että uutta työtä aloittaessa kannattaa muistaa muutama asia:

• Ole oma itsesi, mutta nöyrä. Kuuntele kokeneempia.

• Näytä innokkuutesi ja kiinnostuksesi.

• Hallitse odotukset. Älä vaadi itseltäsi liikoja heti alussa – anna aikaa oppimiselle ja sopeutumiselle.

Koen, että tämä tehtävä on täysin Jumalan johdatusta. Samalla tunnen todellista pienuutta tämän valtavan arvokkaan vastuun edessä. Onneksi Raamattu rohkaisee tässäkin asiassa: sen sivut ovat täynnä kertomuksia epätäydellisistä ihmisistä – usein vieroksutuista, vajavaisista ja välillä suorastaan erikoisista. Tähän joukkoon sovin siis täydellisesti!

Teksti: Hanna Ikäheimonen-Hagren

Hanna on iloinen ja huumorilla varustettu uunituore nuorisotyön johtaja, joka on vahva tiimipelaaja ja pohtii jatkuvasti saavutettavuutta monesta eri näkökulmasta.