Ei ole kyse minusta
Ajatukset poukkoilevat päässäni. Sormet liikehtivät hermostuneina näppäimistön yllä, ja rannekello ilmoittaa stressitason noususta. Blogikirjoitusvuoro on osunut kohdalleni. Mitä kirjoitan? Mitä minulla on sanottavaa? Miten saan tekstin kasaan? Pitäisihän minun, akateemisesti koulutetun ihmisen, pystyä tuottamaan 2000 merkkiä tuosta vain. Miksi tämä tuntuu niin vaikealta?
Katson edellisiä blogikirjoituksia: oivaltavia, ajatuksia herättäviä tekstejä, joissa on huumoria ja lämpöä. Minullakin on ajatuksia, paljonkin, mutta ne ovat hajanaisia ja keskeneräisiä. Vajaita. Epävarmuus nousee, alan tuskailla. Mitä jos kirjoitan huonon tekstin tai jotain tyhmää? Se olisi noloa. Ajattelen, ettei minulla ole mitään annettavaa, etten ole tähän kykenevä. Huomaan ajatusteni pyörivän vain oman itseni ympärillä. Havahdun – ei olekaan kyse minusta.
Tuntuu, että noin vuoden ajan minua on erityisesti muistutettu tästä. Olen monta kertaa joutunut toteamaan, että asiat eivät mene niin kuin minä haluaisin. Aina tapahtuu jotakin, mikä menee pieleen. Se ei ole ollenkaan kivaa: turhauttaa, ärsyttää ja joskus lannistaakin. Itsesääli nostaa päätään. Miksi minä en koskaan saa mitä haluan?
"Ei ole kyse minusta" on nykyajassa suorastaan radikaali ajatus. Kaikkialta tulee viestiä, että kyse on nimenomaan minusta: "Löydä itsesi", "seuraa sydäntäsi", "usko itseesi", "tee juuri niin kuin haluat", "olet sen ansainnut", "hemmottele itseäsi". Maailma uskottelee, että sillä, mitä minä haluan, on erityistä merkitystä ja että minun kuuluu saada se, mitä haluan.
Jeesus kyllä kehottaa meitä rakastamaan itseämme, mutta saman verran kuin lähimmäistä. Ensin hän kuitenkin sanoo: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi." (Matt. 22:37–39). Jeesus ohjaa seuraamaan häntä ja etsimään Jumalan tahtoa. Jumalan sana kertoo meille, että Jumala on rakkaus, totuus ja viisaus. Minä sen sijaan olen vajavainen ja erehtyväinen ihminen. Ei minulla ole viisautta tai vastauksia jaettavaksi. Kaikki tässä maailmassa on vajavaista ja muuttuvaa, mutta Jumala on täydellinen ja pysyvä.
Onneksi voin nostaa katseeni pois itsestäni ja kohottaa sen häneen. Ei ole kyse minusta, vaan hänestä. Ei ole kyse siitä, että pystyisin kirjoittamaan hienon tekstin ja saamaan siitä kiitosta, vaan siitä, että Jumalan rakkaus, armo ja kirkkaus saisivat tulla esiin tässäkin asiassa. Hän tekee työtään meissä kaikissa, jotka käännymme hänen puoleensa. Keskeneräisyys säilyy, mutta kehitystä tapahtuu.
Kirjoittaja: Elina Posio. Vastuualue seurakunnassa: lapsityö. Elina pitää erityisesti pyhäkoulutyöstä ja kokee opettajan tehtävän omakseen. Ammatiltaan hän on psykologi ja työskentelee lasten sekä perheiden parissa.