Efesolaiskirje 4:11–12

Tänään pysähdymme aiheen äärelle, joka koskettaa meitä jokaista: palveleminen ja vapaaehtoistyö seurakunnassa.
Aihe ei ole vain toimintaa tai tehtäviä, vaan jotakin, joka kumpuaa Jumalan sydämeltä. Palveleminen ei ole lisäosa kristityn elämään – se on sen ydin.

"Ja hän antoi muutamat apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi, tehdäkseen pyhät täysin valmiiksi palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen."
(Ef. 4:11–12)

Kun Paavali kirjoittaa "palveluksen työstä", hän käyttää sanaa diakonia – palvelu, auttaminen, lähimmäisen rakastaminen.
Seurakunta elää vain silloin, kun se julistaa ja palvelee. Ilman toista ei voi olla toista.

Palveleminen on Jumalan suunnitelma – ei ihmisten keksintö

Moni on kysynyt: "Miksi olet niin aktiivinen seurakunnassa? Eikö se ole raskasta?"
Vastaus on yksinkertainen: se on kutsu.

Palveleminen ei ole varasuunnitelma, jolla täytetään vapaaehtoisten puutetta, vaan Jumalan alkuperäinen idea.
Paavali vertaa seurakuntaa ruumiiseen:

"Eihän ruumiskaan muodostu yhdestä jäsenestä, vaan monista… Jos koko ruumis olisi silmänä, missä olisi kuulo?"
(1. Kor. 12:14–17)

Jokainen meistä on välttämätön.
Kuten punasolut kantavat happea muille, meidänkin tehtävämme on jakaa se, mitä olemme saaneet.
Ilman palvelijoita Kristuksen ruumis ei hengitä.

Tutkimuksetkin tukevat tätä: vapaaehtoistyö lisää merkityksellisyyttä ja hyvinvointia.
Jumala on siis rakentanut meidät niin, että palvellessamme muita, myös me itse elämme syvemmin.

Lahjojen piilottaminen on hengellinen hukka

Jeesus kertoi vertauksen talenteista (Matt. 25:14–18).
Yksi palvelija sai viisi talenttia, toinen kaksi ja kolmas yhden.
Ensimmäiset lähtivät heti käyttämään saamaansa – mutta yksi kaivoi kuopan ja kätki lahjansa maahan.

Jumala ei ole tarkoittanut meille piilotettua elämää.

"Palvelkaa kukin sillä armolahjalla, jonka olette saaneet, Jumalan moninaisen armon hyvinä huoneenhaltijoina."
(1. Piet. 4:10)

Jokaisella on lahja.
– Joku osaa kuunnella, ja pelastaa sillä ihmisen yksinäisyydeltä.
– Joku osaa laittaa ruokaa, ja tuo sillä lämpöä ja yhteyttä.
– Joku osaa rukoilla, ja sillä avaa taivaan ovia.

Pienet, arkiset teot ovat Jumalan valtakunnassa suuria.
Älä siis kaiva talenttiasi maahan – Jumala antoi sen käytettäväksi.

Palveleminen kasvattaa meitä itseämme

Jeesus sanoi:

"Joka tahtoo tulla suureksi teidän joukossanne, se olkoon teidän palvelijanne."
(Mark. 10:43–45)

Palvelu ei ole vain toisten hyödyksi, vaan myös meidän parhaaksemme.
Filosofi Frank Martela on sanonut: "Onnellisuus syntyy auttamisesta."
Kun autamme, mielihyvähormonit vapautuvat, stressi vähenee ja elämä saa merkityksen.

Eräs seurakuntalainen aloitti ovimiehenä. Hän ajatteli vain tervehtivänsä ihmisiä.
Vähitellen hän rohkaistui, löysi ystäviä ja uskonsa vahvistui.
Palvelu ei uuvuttanut häntä – se teki hänestä vahvemman.

Jos taas tunnet uupumusta, muista Jeesuksen sanat:

"Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat, niin minä annan teille levon."
(Matt. 11:28–30)

Seurakunta ei ole työmaa, vaan turvapaikka.
Palvelu ei tarkoita suorittamista, vaan elämää Jumalan virrassa.

Palvelemisen arki on pyhää työtä

Apostolien teoissa opetuslapset valitsivat seitsemän miestä huolehtimaan leskien ruokahuollosta.
He eivät vähätelleet tehtävää – he rukoilivat ja asettivat miehet palvelukseen.
Se oli pyhää diakoniaa, vaikka se näytti arjelta.

Jeesus itse näytti esimerkin pesemällä opetuslastensa jalat:

"Jos siis minä, teidän Herranne ja opettajanne, olen pessyt teidän jalkanne, niin tekin olette velvolliset pesemään toistenne jalat."
(Joh. 13:12–15)

Mikään palvelutehtävä ei ole liian pieni.
Kahvin keittäminen, ovien avaaminen, tuolien järjestely, toisen kuunteleminen – kaikki ovat osa Kristuksen tekoja maan päällä.

Paavali muistuttaa:

"Mitä teettekin, tehkää se sydämestänne niin kuin Herralle eikä ihmisille… Te palvelette Herraa Kristusta."
(Kol. 3:23–24)

Kun teemme arjen työt Jumalalle, niistä tulee hengellisiä.
Palvelu ei rakenna vain seurakunnan käytäntöjä, vaan toivoa, rakkautta ja yhteyttä.

Vapaaehtoisuus on seurakunnan sydän

Yhdysvalloissa Grace Church teki jotain poikkeuksellista: se alkoi kohdella vapaaehtoisia kuin työntekijöitä – ei siksi, että haluttiin säästää, vaan koska jokainen palvelija nähtiin yhtä arvokkaana.
Heille annettiin koulutusta, vastuuta ja arvostusta. Seurakunta alkoi kukoistaa.

Vapaaehtoinen ei ole hätävara. Hän on Kristuksen ruumiin jäsen.
Kun jokainen lahja saa tilansa, seurakunta hengittää.

Kuvittele yhteisö, jossa opettaja opettaa, rukoilija rukoilee, järjestäjä järjestää ja vieraanvarainen avaa kotinsa.
Kun jokainen palanen on paikallaan, syntyy kokonaisuus, joka säteilee Kristuksen rakkautta.

Tämä on seurakunnan näky: ei vain täyttää tehtäviä, vaan rakentaa yhteisö, jossa palveleminen on ilo, ei velvollisuus.

Palveleminen on vapautta

"Teidät on kutsuttu vapauteen, veljet, mutta palvelkaa toisianne rakkaudessa."
(Gal. 5:13)

Palvelu ei ole orjuutta, vaan vapautta.
Pieni poika, jolla oli viisi leipää ja kaksi kalaa, antoi sen, mitä hänellä oli – ja Jeesus moninkertaisti sen tuhansille (Joh. 6:9).

Jumala ei kysy, kuinka paljon sinulla on. Hän kysyy:
"Oletko valmis antamaan sen, mitä sinulla on?"

Kutsu palvelemaan

Kuvittele seurakunta, jossa jokainen lahja on käytössä.

Ei tyhjiä penkkejä, ei passiivisia jäseniä, vaan elävä Kristuksen ruumis.
Jumala kutsuu sinua tänään – ei täydellisenä, vaan halukkaana.

Älä hautaa talenttiasi.
Astu esiin ja anna lahjasi Jumalan käyttöön.
Hän voi tehdä siitä enemmän kuin osaat kuvitella.

Tule mukaan - Palveleminen ei ole velvollisuus. Se on kutsu! Kutsu rakastaa, rakentaa ja olla osa jotakin suurempaa.

Kirjoittaja: Mertsi Ärling

Lähteet: Raamatun jakeet (Ef. 4:11–12; 1. Kor. 12:14–17; Matt. 25:14–18; 1. Piet. 4:10; Mark. 10:43–45; Matt. 11:28–30; Ap. t. 6:1–4; Joh. 13:12–15; Kol. 3:23–24; Gal. 5:13; Joh. 6:9)